Urpilainen ylpeä Sdp:n ratkaisuista

S. P. Kähmi



Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen korosti yhteistyötä poliittisessa linjapuheessaan Sdp:n puoluekokouksessa Helsingissä torstaina.

– Hallitusneuvotteluista se alkoi, sosiaalidemokraatien nousu maan johtavaksi kompromissivoimaksi, hän aloitti.

Hallitusneuvotteluissa demarit vastustivat kiivaasti arvonlisäveron nostamista. Sitä kuitenkin nostettiin kevään kehysriihessä.

– Olemme valmiita tekemään enemmän kompromisseja kuin yksikään toinen puolue, jopa enemmän kuin Vihreät ja Vasemmistoliitto.

Erityisen ylpeä Urpilainen sanoi olevansa kompromissista ministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd) esityksessä uudistetuksi vanhuspalvelulaiksi.

– Siitä puuttuu juuri se, mitä lupasimmekin.

Kehuttuaan Sdp:n aikaansaannokset hallituksessa, hän ryhtyi käsittelemään kansainvälistä taloutta.

– Jokainen maa vastaa itse omasta taloudestaan ja omista veloistaan, joskin Suomen tapauksessa olemme Jyrki Kataisen kanssa tehneet mahtavan kompromissin.

Urpilaisen mukaan demarit käyvät syksyn kuntavaaleihin kolmella kärkitavoitteella. Hänen mukaansa Sdp lähtee poistamaan nuorisotyöttömyyttä, pitämään huolta vanhuksista ja edistämään demokratiaa.

– Tällä hallituskaudella olemme onnistuneet jo tekemään niin hyviä kompromisseja, että voimme lähteä tuleviin vaaleihin tismalleen samoilla teemoilla kuin edellisiinkin.

Myös kuntauudistuksessa Urpilainen peräänkuuluttaa neuvotteluvalmiutta.

– Nyt on haudattava sotakirveet puolin ja toisin. Pakkoliitoksia emme missään nimessä kannata, sen sijaan kunnissa kannattaa tehdä kompromissi ja suostua liitoksiin vapaaehtoisesti.

Urpilainen päätti puheensa hehkutukseen.

– Hyvät toverit, olemme puolivälissä matkalla Suomen suurimmaksi kompromissipuolueeksi. Ja kunhan asiassa päästään hyvään neuvottelutulokseen, olemme entistä helpommin valmiit luopumaan siitäkin asemasta!

Julkaistu ensin Kaiken kansan sanomisissa.