Tutkijat ihmeissään: Perussuomalaisten kannattajat aikovat äänestää

S. P. Kähmi


Monet politiikan ja eläintieteen tutkijat ovat hämmentyneet Helsingin Sanomien helmikuussa teettämän puhelinkyselyn tuloksista. Kyselyn mukaan nyt jopa 63 prosenttia perussuomalaisten kannattajista tietää, mitä äänestäminen on.

Tähän saakka tutkijat ovat olettaneet, että valtaosa perussuomalaisten kannattajista on itse asiassa täysin tietämätön Suomen poliittisesta järjestelmästä. Nyt vaalien lähestyessä perussuomalaisten yleissivistys on tutkimuksen mukaan hitaassa kasvussa.

Vielä tammikuussa vain 48 prosenttia perussuomalaisten kannattajista oli kuullut, että eduskuntaan pääsee jonkinlaisen äänestyksen perusteella. 11 prosenttia luuli, että eduskunta on fiktiivisen Itse Valtiaat-animaatiosarjan keksintöä ja 8 prosenttia ei ikinä ollut kuullutkaan laitoksesta.

– Olemme ymmällämme. Näyttää, että osa niistä on kyennyt lukemaan aihetta käsitteleviä kirjoja ja sanomalehtiä ja mahdollisesti sisäistämään osia tästä informaatiosta. Tähän saakka oletimme, että se on niille yksinkertaisesti liian haastavaa, hämmästelee Korkeasaaresta tavoitettu kädellisten tutkija Erno Waller.

Varmojen määrä on kasvanut tammikuusta peräti viisitoista prosenttia. Varmimpia ollaan Etelä-Suomessa ja epävarmimpia Itä- ja Pohjois-Suomessa. Varmuus oli alhaisin Taivalkoskella, jossa yksikään perussuomalaisten kannattaja ei ymmärtänyt kysymystä. Perussuomalaisten ehdokkaista Timo Soini ja Aku Ankka ovat gallupin mukaan edelleen ennakkosuosikit kaikissa vaalipiireissä.

Jotkut tutkijoista ovat jo kyseenalaistaneet gallupin johtopäätökset.

– Ne oppivat imitoimalla. Olemme jo havainneet niiden matkineen kaikenlaista sisältöä – Metalliliiton ilmastopoliittisia linjauksia, Veikko Vennamoa ja Hitlerin puheita. Tämä ei silti vielä tarkoita, että ne tajuaisivat mistä äänestämisessä on kysymys tai muistaisivat oikean päivämäärän, muistuttaa Teemu Sinkkinen Tampereen yliopiston biologian laitokselta.

Suomen gallupin tekemään kyselyyn vastasi puhelimitse 1 956 suomalaista aikavälillä 14.2.-26.2.2011.

Julkaistu ensin Kaiken kansan sanomisissa.