HSL ei saa häiritä kirjastotyötä
| 16.01.2012 | Kuntapolitiikka, Työelämä |
On hienoa, että HSL:n myötä Sipoossakin julkinen liikenne muuttuu taas hieman halvemmaksi ja helppokäyttöisemmäksi ainaisen hintojen korottamisen sijaan. Tämän suuntaisia uudistuksia tarvitaan kipeästi julkisen liikenteen parantamiseksi. Kirjaston aktiivisina käyttäjinä ihmettelemme kuitenkin tapaa, jolla HSL:n asiakaspalvelu on kunnan puolelta järjestetty. Sen sijaan että tämä asiantuntemusta vaativa…
Kristalliyö ei saa toistua
| 09.11.2011 | Ihmisoikeudet |
Tänä päivänä 73 vuotta sitten Eurooppa eli yhtä historiansa synkimmistä vaiheista. Tuolloin marraskuun 9. päivänä Saksassa kauan kypsytelty viha repeytyi valloilleen ja 30 000 juutalaista vietiin väkivalloin keskitysleireille. Jälkeen jäivät vain kristallin lailla kimmeltävät rikottujen kaupanikkunoiden sirpaleet. Kristalliyöstä alkanut järjetön väkivallan kierre ei päättynyt ennen…
Avioliittolaki ja adoptio-oikeus tasa-arvoisiksi
| 17.08.2011 | Posted by SPK under Ihmisoikeudet, Lainsäädäntö |
Työväenliikkeen tavoitteena on yhteiskunta, jossa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Kaikilla tulee olla yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet myös riippumatta heidän sukupuolisesta suuntautumisestaan.
Suomeen saatiin laki rekisteröidystä parisuhteesta vuonna 2002. Se ei kuitenkaan anna kaikkia samoja oikeuksia kuin avioliitossa. Sosiaali- ja verolainsäädännössä avio- ja avoliittoja koskevat säädökset eivät koske rekisteröityjä parisuhteita. Myöskään adoptio-oikeus ja nimilaki eivät koske yhtäläisesti rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä.
Monissa muissa maissa avioliittolainsäädäntö on jo uudistettu sukupuolineutraaliksi. Näin on tehty muun muassa Belgiassa, Espanjassa, Hollannissa, Norjassa ja Ruotsissa. Esimerkiksi Ruotissa avioliittolain muutos johti myös luterilaisen kirkon päätökseen, joka mahdollistaa kirkollisen vihkimisen homopareille.
Avioliittolaki on muutettava sukupuolineutraaliksi. Samaa sukupuolta olevat parit tulee asettaa lainsäädännössä yhdenvertaiseen asemaan eri sukupuolta olevien parien kanssa.
Valtio ja kirkkokunnat on erotettava toisistaan. Kirkoilla ei pidä olla päätösvaltaa eikä veto-oikeutta avioliittosäädäntöön.
Näpit irti eläkkeistä!
| 11.08.2011 | Posted by SPK under Lainsäädäntö, Talous |
Kokoomuksen takuueläke ei riitä edes köyhyysrajaan
Eduskuntavaalien alla maalikuussa 2011 voimaan tullut takuueläke nosti vähimmäiseläkkeen 687,74 euroon kuukaudessa. Takuueläke on täysin riittämätön ja jää satoja euroja alle EU:n määrittelemän köyhyysrajan.
Vanhuus-, työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkettä saavien keskieläke oli vuonna 2009 keskimäärin 1 344 euroa kuukaudessa. Silläkin on vaikea tulla toimeen. Naisilla keskimääräinen työeläke jäi alle 1 200 euroon. Erityisen vaikea tilanne on jo nuorena työkyvyttömyyden takia eläkkeelle jääneillä.
(more…)
Energiantuotanto on demokratisoitava
| 11.08.2011 | Posted by SPK under Peruspalvelut, Talous, Ympäristö |
Näinä päivinä globaalin energiakriisin uhka valvottaa uutisia lukevia ihmisiä ympäri maailmaa, tai ainakin sen tulisi. Pääasialliset, perinteiset energianlähteemme öljy, hiili, maakaasu ja uraani ovat kaikki hupenevia, korvaamattomia luonnonvaroja, joiden tuotanto on luultavasti jo nyt saavuttanut huippulukemansa; optimististenkin ennustusten mukaan huippu saavutetaan viimeistään vuosina 2010-2030. Tästä eteenpäin tuotanto voi siis vain vähentyä, kunnes lopulta se kuihtuu olemattomiin, energiavaatimusten samalla alati kasvaessa.
(more…)
Libyan pommitukset on lopetettava
| 11.08.2011 | Posted by SPK under Ihmisoikeudet, Ulkopolitiikka |
Voiko pommittamalla saada aikaan rauhaa? No ei. Naton “humanitaarisissa” interventioissa siviilejä suojellaan siviilejä pommittamalla ja siviili-infrastruktuuria tuhoamalla. Sotaoperaatioita väitetään rauhanturvaamiseksi, vaikka samalla epävakaaseen sisällissodan repimään maahan lähetetään erikoisjoukkojen kouluttajia ja tuotetaan Euroopasta lisää aseita, sen kummemmin katsomatta kenelle ne päätyvät.
Vanhan diktaattorin tilalle pyritään masinoimaan varmaan uusi nukkehallitsija, kuten vaikkapa Irakissa tai Afganistanissa, joka ei juuri ole edeltäjäänsä kummempi mutta lupaa pitää öljyhanat auki. Näin pedataan pohjaa jälleen uudelle Afganistanille tai Somalialle, jossa lännen aseistamat ja kouluttamat joukot räjäyttelevät toisiaan vielä vuosikymmeniä varsinaisen sodan päätyttyä.
Ellei rauhan edellytyksiä luoda Libyaan nyt – panostamalla rauhanomaisiin keinoihin ja diplomatiaan – se jumiutuu samaan kurimukseen.
Pörssikauppa verolle!
| 03.05.2011 | Posted by SPK under Lainsäädäntö, Talous |
Työnantajien kansaneläkemaksu tulee palauttaa ja työnantajien työeläkemaksuja on korotettava porrastetusti niin, että suuret ja pääomavaltaiset yritykset maksavat korkeampia maksuja.
Harmaan talouden veronkierto on estettävä kiristämällä valvontaa, kieltämällä varojen siirtäminen veroparatiiseihin, urakoiden ketjuttamista rajoittamalla ja velvoittamalla myös ulkomaista työvoimaa käyttävät työnantajat huolehtimaan työntekijöiden verojen keräämisestä.
Arvopaperikaupassa on palautettava pörssissä tehdyille osake- ja muille arvopaperikaupoille varainsiirtovero 0,5 prosentin suuruisena.
Maailmanlaajuisesti tai aluksi esimerkiksi euroalueella tulee ottaa käyttöön varainsiirtovero.

Loppu romanien alistamiselle!
| 08.04.2011 | Posted by SPK under Ihmisoikeudet |
Euroopan rasisminvastaisella teemaviikolla Helsingin kaupunki hätisteli romanisiirtolaisia Sosiaalikeskus Satamasta. Kokoomus kalastelee ääniä häätämällä ihmisiä lumihankeen. Romaneja kohdellaan kuin roskaa.
Suomen Amnestyn Kuuluu kaikille -kuvavetoomus 03.07.2010: “Romaneja kohdellaan kuin roskaa!”
Vaikka vastuu romaneihin kohdistuvien ihmisoikeusloukkausten estämisestä on ensisijaisesti jäsenvaltioilla, on Euroopan unionilla velvollisuus toimia romanien oikeuksien toteutumiseksi. EU:n tähänastiset toimenpiteet ovat lähes tuloksettomia.
Vaadin teitä varmistamaan, että Euroopan unioni lopettaa romaneihin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset jäsenmaissaan. EU:ssa on laadittava vahva suunnitelma romanivähemmistöjen syrjinnän ja köyhyyden ehkäisemiseksi. Suunnitelman toteuttamiselle on taattava riittävästi resursseja. Romanien osallistuminen heitä koskevaan päätöksentekoon on varmistettava.
Romanien ihmisoikeuksien edistäminen on otettava tavoitteeksi myös Suomen suhteissa Euroopan maiden kanssa. Vaadin teitä toimimaan erityisesti pakkohäätöjen lopettamiseksi sekä romanilasten syrjimättömyyden takaamiseksi kouluissa.
Kenkää korruptioeliitille!
| 08.04.2011 | Posted by SPK under Lainsäädäntö, Vallankumous |
Suomen kommunistinen puolue vaatii rahaeliitille kenkää eduskunnasta. Mutta mitä tämä vaatimus oikein tarkoittaa ja mikä se sellainen korruptioeliitti oikein on?


